Kirjoitukset kategoriassa Kuvankäsittely

Näin helposti PowerPoint-esitykset saadaan brändiä tukeviksi.

perjantai 15. huhtikuuta 2022

woman working on computer
Esitysten luominen on jossain määrin hankalaa tekijälle kun tekijälle, kun sopivien kuvien tai sopivan mallin etsiminen vie aikaa ja vaivaa. Jokainen kuvallista esitystä tehnyt tietää kuvien etsimisen haasteet. Esitykseen kuvia saatetaan tarvita kymmeniä.
Apu löytyy PowerPoint-käyttöliittymän sisälle asennettavasta keskitetystä mediapankista, jolla esityksen tekeminen hoituu fiksusti.

Sisältöjen jakaminen tyylillä on brändinhallintaa parhaimmillaan

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Hyvän ensivaikutelman luominen on elintärkeää aineistojen jakelussa, niin yritykselle kun yhtiön brändeille. Pickit Boards on nopea ja helppo tapa jakaa myynti- ja markkinointimateriaalia, lehdistöpaketteja, uutiskirjeitä, liiketoimintaraportteja, oppaita, kampanjoita ja paljon muuta. Ne voidaan jakaa sisäisesti osastoille ja ryhmille sekä kumppaneille, jälleenmyyjille, virastoille tai muille ulkopuolisille sidosryhmille linkin kautta.

Miksi työntekijänne ei käytä mediapankkinne sisältöjä aktiivisesti?

keskiviikko 5. tammikuuta 2022


Office 365 on yritysten toimistoissa ja etäkäytössä jo arkipäivää.  Digitalisaatio on tyypillisesti lisännyt työn tehokkuutta ja tiedonkulkua, suurella osalla myös luovuuden mahdollisuuksia työssä, mutta vaan ei kaikille.
Digitaalisaatio luo myös haastavia käyttötilanteita. Onko teillä käytössä perinteinen mediapankki yhtiön sivuilla jonka sisältöjen käyttö on vain harvojen käsissä?

fairplanner pro:lla suunnittelet näyttelyt itse helposti omassa virtuaalisessa 3D-tilassa

tiistai 19. tammikuuta 2021

Suomessa 3D-pohjainen näyttelynsuunnittelu omalla henkilökunnalla on museoissa ja gallerioissa vielä harvinaista. Tähän on ollut syynä vaikeahko 3D-työskentely, jossa käytön vaatimuksena on korkea tekninen tietotaso ja vaikeasti hallittava työasemaohjelmisto. Markkinoilta on puuttunut helppokäyttöinen vuokrattava sovellus näyttelysuunnitteluun henkilökunnalle joka ei edellytä 3D osaamista?

Mihin saavutettavuus verkossa vaikuttaa?

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Saavutettavuusvaatimus julkishallinnoille astui voimaan 23.9.2020.

Mikä ihmeen EU:n saavutettavuusdirektiivi?

EU:n saavutettavuusdirektiivi, eli Web Accessibility Policy, tarkoittaa sitä, että julkishallinnon verkkosivujen, mobiilisovellusten ja niiden sisältöjen tulisi olla saavutettavia, eli helpommin lähestyttäviä kaikille käyttäjille.

1 – 5 / 20